Luotijunalla 1400 km Xianiin

Herätys tuli klo 5, mutta jostain syystä keikuin hereillä jo hyvissä ajoin. Yöllä satoi ja ilma oli taas vähän raikkaampaa. Kun ilma Pekingissä on oikein saasteista, päivän rasitus keuhkoille vastaa 1,5 tupakka-askin polttamista. Meistä on tullut siis huomaamattamme tupakoitsijoita. Virallisesti Pekingin ilma ei ole koskaan supersaasteista eli punaista, koska silloin kaikki liikenne pitäisi pysäyttää. Näyttää sitten mittarit mitä hyvänsä.

Kuuden jälkeen oltiin jo rautatieasemalla ja jonotettiin satojen ihmisten jonossa lippujen ja passin tarkastukseen. Tämä lippujono olikin ainoa paikka missä oikeasti jonotettiin. Kiinalaisethan ei jonota. Täällä vaan mennään, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa. Jos vaikka yleisessä vessassa jää odottamaan omaa vuoroaan, niin siinähän odotat. Jaa mikä VUORO? Paras roikkua jo kahvassa.

Luotijuna oli siisti ja tilava, vauhtia parhaimmillaan 330 km/h. Sain viereeni kiinalaisen nuoren miehen, joka kysyi heti innokkaana "Can I speak?". Just kun olin kaivanut Me naiset esiin... No tottakai sanoin iloisesti "ofcourse" ja siitä se lähti. Nuori mies halusi treenata englantia ja ihailen kyllä miehen rohkeutta. Taito oli ehkä peruskoulun neljäsluokkalaisen tasolla, mutta kun otti avuksi kännykän kääntöohjelman, niin kyllähän me selvittiin. Suomikin meni lopulta ihan oikeaan maanosaan. Ja voi miten oli innoissaan, kun hoksasi "Nokia - Finland?". Yritin selittää, että me asutaan kaupungissa nimeltä Nokia, mutta se meni jo yli hilseen. Junamatka kesti kuusi tuntia, mutta luojan kiitos nuori mies nukkui osan matkasta. Keskustelu vaatii niin suurta aivotyötä, ettei sellaiseen lomalla pysty. Vaihdoin pojalle vielä muistoksi yhden euron kolikon. Siis todellakin vaihdoin. Ei missään nimessä suostunut ottamaan sitä lahjaksi. Kiitokseksi keskustelusta sain pojalta OMENAN! Se oli äidin kotitilalta lähettämä. Ihanaa! Tuli olo kuin opettajalla.

Kiinassa rakennetaan. Ja paljon. Matkalla näki junan ikkunasta kymmenittäin kaupunkeja, joiden reunamilla oli sadoittain tyhjiä, rakenteilla olevia betonisia kerrostaloja. Eikä mitään pieniä taloja olletkaan. Taloissa oli korkeutta parikymmentä kerrosta. Aavemaista. Kiina varautuu paitsi väestönkasvuun myös ihmisten muuttoon maalta kaupunkiin. Mitä mahtaa peltotilkkuaan kuokkinut ihminen tuumata elämästään kymmenien tuhansien ihmisten betonilähiössä miljoonakaupungin reunamilla..

Xianissa oltiin kahden aikaan, bussi alle ja kaupungin muurille. Xian on Kiinan historian kehto ja entinen pääkaupunki. Tang-dynastian aikana asukkaita oli jo yli miljoona. Välillä on surkeampaa aikaa ja sitten taas terrakotta-armeijan löytymisen jälkeen kaupunkia on rakennettu innolla. Pilvenpiirtäjiä on vieri vieressä.

Kaupungin muuri on 13 km pitkä ja säilynyt täydellisenä. Muuten oltaisiin tehty siellä huomenna ratakierros, mutta on niin aikainen lähtö, ettei ehdi. Oltaisiin ainakin mahduttu leveyden puolesta etenemään, koska yläkuva on siis muurilta. En nyt muista paljonko oli leveyttä, mutta paljon. Netistäkään ei voi helposti tarkistaa, sillä täällä New World Xian hotellissa ei toimi netti huoneessa. Siis muuta kuin esitteissä. Ja ikkunoita ei ole pesty kertaakaan valmistumisen jälkeen (eli n. 20 vuoden kurat). Mutta kyllä tää ihan hyvä hotelli on. Blogitekstin saa lähteen aulasta.

Illaliselle mentiin porukalla muslimikorttelin markkinakatua pitkin. Syötiin paikallisia taikinanyyttejä eli dumpingseja. Kiva oli sekin kokea, ihan OK, mutta ei nyt varsinaista himoa niihin tullut. Keitto oli erikoista. Näytti ihan tiskivedeltä. Paitsi kun lisäsi soijaa, niin näytti Petrin sanojen mukaan "asuntoauton harmaavesisäiliön vedeltä". Ruuan jälkeen olisi ollut mahdollista lähteä lisäretkelle katsomaan tanssivia suohkulähteitä, mutta ne on niin nähty :) Mm. Barcelonassa moni sitä kehui upeaksi kokemukseksi, mutta meitä ei vaan nappaa. Ei menty. 

Lähdettin sen sijaan tutulla viiden porukalla kävellen kohti hotellia opas-Taiston johdolla ja ihmeteltiin matkalla upeaa valomerta. Ja miehet kalastusliikettä. Xianin keskustan rakennukset on tyylikkäästi valaistu. Sivukaduilla on jo osin vähemmän tyylikästä valoköyttä, mutta menköön, kun lomalla ollaan. Kuvia tuli räpsittyä kymmeniä, parhaat kamerassa. Kuskaan edelleen sitä Canonin Powershottia joka paikkaan. Ja niin kun aikanaan sen ostoa vastustin...