Shanghain valot

Käytiin aamulenkillä hyvästelemässä Guilin. Puistoissa oli mummoja ja pappoja  aamujumpalla. Oli rytmikästä kimppajumppaa, jossa musiikki tuli isosta kaiuttimesta ja satavuotias mummo löi vielä lisää rytmiä marakasseilla. Oli rauhallista tai chitä, paritanssia ja kuntoilulaitteita. Tää olis mun maa! HEH HEH! Aamupalan jälkeen taas bussiin, lentoasemalle ja kohti Shanghaita. Tällä reissulla ei ainkaan ole vapaa-ajanongelmia. Aivotkin voi laittaa narikkaan. Kyllä Taisto kertoo mihin mennä ja mihin aikaan. Total relaxation!

Lento ei mennyt ihan niin kuin strömsöössä. Istuttiin koneessa kentällä pari tuntia, kun koneessa oli "mechanical problem". Tuli koettua sekin, että lentoateria (yllättäen kanaa ja riisiä) syötiin jo ennen koneen nousua! Mitään juomia ei ehditty tarjoileen, vaan juomat tuli vasta lennon aikana. Koneessa myös kuulutettiin, että kaikki jotka häiritsevät lentoa "tarttumalla exit-oviin, tupakoimalla koneessa" tms. tuomitaan Kiinan lakien mukaiseen rangastukseen. Ja sitten lueteltiin kymmenen eri lakia. Ei uskallettu sitten pistää tupakaksi.

Shanghaihin saavuttiin sitten kaksi tuntia myöhässä. Shanghaissa on asukkaita yli 20 miljoonaa ja keskusta-alueellakin asuu 9,5 miljoonaa. Siihen nähden liikenne oli yllättävän sujuvaa ja ilma puhdasta. Teitä oli rakennettu parhaimmillaan viiteen kertokseen. Kun loppuu maa, pitää rakentaa ylöspäin - sekä tiet että talot. Kentältä lähdettiin suoraan Shanghain rantakadulle Bundille. Ja kyllä siinä msisemassa oli nokialainen ihmeissään... Olisi ollut kyllä turkulainenkin.

Bund on joen rannan rantakatu, vähän niin kuin piiiiitkä terassikatu. Väkeä oli riittävästi, samoin poliiseja. Voihan täällä olla muulloinkin paljon poliiseja, mutta ei kai niitä nyt joka päivä sadoittain Bundilla parveile? Huomisella kansallispäiväll lienee osuutta asiaan. Bundia reunustaa kymmeniä historiallisia rakennuksia.Joen toisella puolella on uudempi Shanghai pilvenpiirtäjineen.

Päästiin iltaristeilylle joelle ja mentiin heti VIP-puolelle joka maksoi 30 yuania extraa (n. 4€). Siihen hintaan sai taitettavan muovituolin, tölkin olutta ja pussim sipsejä. Rahvaan ouolella olisi pitänyt seisoa koko risteilyn ajan. Eli vajaan tunnin. Kuka sellaista nyt jaksaisi. Hyvä diili. Risteily oli kyllä UPEA! Ihan parhaita tällä reissulla. Kuvat kertokoon edes jotain. 

Risteilyn jälkeen majoituttiin hotelliimme Equatorial Shanghaihin. Hyvää oli se, että huone on 19. kerroksessa, ikkunaa lähes koko seinä. Huonoa se, että Taiston kehuma baari oli kiinni, rahanvaihtoautomaatissa surkea kurssi ja ilmainen netti vaan aulassa. Törkeetä! Huoneeseen saisi netin maksamalla lähes 20€ päivässä. En todellakaan maksa. Pitää sitä nyt jotain periaatteita ihmiselllä olla.

Risteilyllä

Sheratonin aamupala oli painajaismainen. Pääleppäin kaikki näytti hienolta, mutta... Satoja ihmisiä sillit suolassa, kaikkea jonotettiin, myös sisäänpääsyä. Periaatteessa valikoima oli runsas, mutta lähes kaikki oli loppu. Meteli on korviahuumaava ja kaiken kruununa joku mies pimputti pianoa. Aamupalalla! Olisivat senkin laittaneet täyttään jugurttihyllyä. Viiden tähden hotellit ei vaan sovi mulle.

Aamupalan jälkeen mentiin jokirantaan katsomaan kuinka kaupunki herää. Mummoja oli jo aamuvoimisteluissaan ja Li-joessa oli kymmeniä uimareita. Vesi ei kyllä näyttänyt erityisen puhtaalta. En ehkä itse uisi. Täällä moni vanhempi ihminen ui poiju köytettynä vyötärölleen. Kätevää.

Päivän ohjelmassa oli risteily Li-joella. Mukaan saatiin aivan ihanat lounasboksit! Sisältö ei vastannut aivan ulkonäköä, mutta tässä tapauksessa se ei haitannut yhtään. Ja mitä ihmeellistä oli Li-joessa? No siinä oli ympärillä karstivuoria eli vähän kuin sokeritoppia, eri muotoisia, eri korkuisia. Vähän ne James Bond saaret Thaimaassa. Tämä kansallismaisema on ikuistettu 20 yuanin seteliin. Rannalla vesipuhvelit tonki ruokaa ja ankat kaakattivat. Ihan kiva. Risteily päättyi johonkin turistirysään, ei jäänyt edes kaupungin nimi mieleen. Ei haittaa, ei tarvi mennä toista kertaa. Kaupunkiin jäi shoppaailuaikaa ennen hotelliin paluuta ja käytettiin se istumalla saksalaisessa beer gardenissa. 

Illalla jatkettiin samaa teemaa, kun käytiin irkkupubissa syömässä pizzat. Vaihteluna kiinalaiseen täytti vallan mainiosti tehtävänsä. Käytiin vielä siemaiseen mojitot hotellia vastapäätä olevassan  baarissa. Samalla murehdittiin sitä, että hotellit hinnoittelevat baarinsa niin pihalle, ettei niissä yhtäään nuukempi viitsi käydä. Saa Sheratonkin pitää  baarinsa. Nyt vielä vähän pakkaamista ja huomenna matkan viimeiseen kohteesen eli Shanghaihin. Saa nähdä miten Kiinan kansallispäivä 1.10 vaikuttaa reissusuunnitelmiin. Täällä se on iso juhla ja kansallinen vapaapäivä. Päästään bileisiin!

Maalta kaupunkiin

Yö hotellissa riisiterassien keskellä oli unohtumaton kokemus. Ei tullut mieleenkään sulkea verhoja, kun saatiin niin mahtava maisemahuone, vaan nukuttiin vähän niin kuin näyteikkunalla. Ensin vilkkuivat ravintoloiden valot, sitten tuli lähes täydellinen pimeys. Kukoilla oli kello sekaisin ja ne aloittivat kiekumisen ennen kahta. Ja kyllä ne sitten huusikin. Patja oli kova kuin tiiliskivi. Ei paljon nukuttu, mutta silti olo oli aamulla ihmeellisen rentoutunut. Aamupalan jälkeen oli vielä aikaa käydä kävelemässä ja kuvaamassa. Longji - parasta tällä reissulla.

Pari tuntia bussissa vei meidät Guiliniin. Ensin "pakkopullana" helmimyymälä, jossa nähtiin nauruhermoja kutkuttava muotinäytös. Kauniit kiinalaisnaiset keikistelivöt siihen malliin, että oli ehkä tarkoitus herättää miehet ja etenkin miesten ostohimot. Ei tehonnut onneksi Petriin. Moni kyllä osti korviksia ja kaulakoruja, eikä hinta ollut ollenkaan paha. Mutta kun ei käytä, niin ei tarvi ostaakaan.

Tehtiin myös pieni kaupunkikävely porukalla. Guilinissa on VAIN 1,5 miljoonaa asukasta, joten ilmankos tämä tuntuu ihan kotoisalta pikkukaupungilta. Vähän ehkä Nokiaa isompi. Kaupungin läpi virtaa joki, lisäksi on kaivettu pari järveä lisää. Puistoja ja kukkaloistoa riittää. Kaunis kaupunki. Riittää myös hikeä! Lämmintä Forecan mukaan 31, mutta taitaa olla alakanttiin. Onneksi hotellissa on uima-allas ja syöksyttiin heti uimaan, kun päästiin hotelliin. Pettymys oli ainoastaan se, että siellä sai uida ilman uimalakkia. Me kun oltais ehdottomasti haluttu laittaa ne päähän, kun kerran ostettiin. 

Hotelli on muutenkin aika hulppea Sheraton Guilin. Tämän blogin innokkaimmalle lukijalle eli Nupulle tiedoksi, ettei todellakaan mikään äitin läävähotelli. Aulallakin on korkeutta kuin Pyynikin näkötornilla, on maisemahissit (kuten elokuvassa Liekehtivä torni), pehmustetut sängynpäädyt ja vessassa peräti kaksi vessapaperitelinettä. Molemmissa myös paperia. Pienenä miinuksena todella likainen kokolattiamatto.

Syömään mentiin Tripadvisorista löytämääni intialaiseen ravintolaan nimeltä  Kali Mirch. Kysyin oppaalta sattuuko tietämään paikkaa ja sanoi "Tiedän, älkää menkö". Mutta mitäpä me uskottaisiin ja mentiin tietty. Uhmaikä. Tutulla viiden hengen porukalla syötiin mm. butter chickeniä, lamb currya ja naan-leipiä. Hyvää oli. Siis kaikki muu paitsi yksi riiviö (= lapsi), joka aluksi kaatoi jumalattoman pamauksen saattelemana tuolin, myöhemmin SEISOI kahteen kertaan pöydällä. Vanhemmat vetivät tyytyväisinä ruokaa. Ei vaan ymmärrä...

Ruuan jälkeen kierreltiin kävelykatua, jossa oli kauppaa kaupan vieressä. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa ja musiikki soi niin, että pää meinasi seota. Monessa baarissa paikalliset karaoke-kuningattaret lauloivat korviavihlovan kovaa, mutta syy jäi hieman epäselväksi. Jos tarkoitus oli houkutella väkeä sisään, niin vaikutus oli täysin päinvastainen. Täällä myös karaoke on pop. Jos viimeisenä iltana vetäisisi Sata salamaa. Kyllä niillä varmaan se on.

Illan päätteeksi käytiin kuvaamassa tekojärven rannalle rakennettuja pagodeja eli Auringon pagodia ja Kuun pagodia. Täällä kyllä ostaan käyttää valoja, jos missä. Ja sitten se vasta kummallisuus nähtiin: yksi hotelli (ei tosin meidän) muuttui vesiputoukseksi. Sen katolta pudotettiin epäilemättä tuhansia litroja vettä musiikin tahdissa. Ihmeellistä. Kiitos vinkistä Taisto!

Riisiterassit - onko tämä totta ollenkaan?

Tänään vaihdettiin taas maisemaa. Lennettiin Xianista Guiliniin, lähelle Vietnamin rajaa. Lento kesti vajaat pari tuntia ja siinä ajassa tarjoiltiin lounas - riisiä ja kanaa. Toiminta oli tehokasta, tiskat kerättiin 5 minuuttia siitä, kun ruoka tuotiin. Ei maistunut kyllä hongalle eikä haavalle.

Guilinista mentiin bussilla Longjiin. Täällä maisema on todella vehreää.. Matkalla pieniä kyliä tien varressa, yhteisvessoja ja pomelon myyjiä. Tiedättehän ne lapsen pään kokoiset hedelmät. Ei ostettu, kun ei vauhdista oikein voi ostaa edes tälläinen nopeahko ihminen. Bussista siirryttiin vielä shuttlebussiin, siitä jalkaisin mäkeä ylös ja 900 porrasta hotellille. Yllättävän  mukavasti meni. Petri oli kantajana, niin ei tarvinnut kantajalle maksaa. Päivän taksa olisi ollut 40 yuan per laukku, 250 yuan per koko ihminen. Matkatavaroista sen verran, että meillä on muutenkin niin vähän matkatavaroita, että aiheutamme hämmennystä kanssamatkustajille, oppaalle ja hotellipojille. Me ollaan ainoita, joilla pn vaan yksi yhteinen laukku - ja sekin porukan pienin. Tänä aamuna laukkupoika pimputti sitkeästi huoneemme oveen ja tinkasi "Just one bag?" No joo JUST ONE. Tänne Longjiin otettiin pelkkä reppu, matkalukun pitäisi odottaa Guilinin hotellissa.

Ja katsokaapas millainen huone saatiin Zhencher Hot springs hotellista. Kyllä kannatti patikoida. Vaelluskenkinä muuten entiseen tapaan Converset. Hyvin toimi. Huoneessa ihmetyttää se, että kuka idiootti haluaa peittää upean maiseman telkkarilla?  Tekisi mieli heittää mäkeen koko toosa. Helposti varmaan lentäisi, koska ikkunaseinä vaikuttaa olevan aika heppoista tekoa, Ei paljon nojata kannata.

Iltapäivällä käytiin vielä vuoren päällä näköalapaikalla ja nähtiin joka puolelle levittäytyvät terassiviljelmät. UPEETA!!! Nyt ei riitä sanat... Riisi alkaa olla kokolailla valmista korjattavaksi. Seuraavilla Tema-matkalaisilla lokakuussa on pelkät sänget pelloilla. Ollaan siis just oikeaan aikaan täällä. Sänki sopii paremmin leukaan kuin peltoon. Huomenna klo 7 aamupalalle, hetkeksi räpsiin kuvia ja bussilla Guiliniin. Ihana että sain tämän kokea.

Terrakotta-armeija ja pientä draamaa

Lauantain ohjelma alkoi armeijameiningillä eli lähdettiin katsomaan terrakottasotilaita. Muutaman olin jo nähnyt Vapriikin näyttelyssä eli on sitä korkeakulttuuria Mansessakin. Terrakottasotilaat löydettin sattumalta, kun maamiesten kuokat kolahti johonkin kovaan, joka paljastui sotilaan pääksi. Siis vuonna 1974. Terrakottasotilaita on löydetty tähän mennessä 8000, uusia kaivetaan esiin koko ajan. Jokainen sotilas on erinäköinen. Rakentajia ollut aikanaan 700 000.

Ensimmäisessä hallissa oli jo muutama tuhat sotilasta rivissä. Ihmeellistä ajatella, että oikeasti joku on rakennuttanut tuollaisen armeijan suojaamaan häntä tuonpuoleisessa. Alueella on myös pari muuta hallia, joissa kaivaukset vielä jatkuivat, museo, kahvila ja tietenkin myytiin sotilaita. Ehkä ei aitoja kuitenkaan. 20 yuan maksoin minisotilas, myyjä pyysi 35. Petri halusi välttämättä ostaa myös soitilaista kertovan kirjan (yllätys). Vastustin viimeiseen asti, mutta viisas antaa periksi. Nyt se kirja tulee matkalaukussa Suomeen asti kirjahyllyyn pölyttymään.

Päästettiin maistelemaan myös teetä. Järkytyksekseni kuulin, että olen tehnyt teen aivan väärin kaikki nämä vuodet! Vettä ei saa lisätä kiehuvan kuumana vaan sen pitää ensin vähän antaa haalentua (virhe 1) eikä teetä pidä hauduttaa kuin muutamia sekunteja (virhe 2). Suomen teepakettien ohjeet on siis aivan peestä. Vai pitääkö kysyä ensin vielä varmistus teenjuojien maista Englannista tai Japanista? Vihreää teetä pitää juoda helteellä ja mustaa pakkasella. Näin sanottiin.

Tänään saatiin matkaan vähän dramatiikkaa! Ei, tällä kertaa ei ihme kyllä hajonnut bussi kuten meillä yleensä. Nyt meillä oli täällä Xianissa parhaat päivänsä nähnyt bussi, maailmankaikkeuden surkein kuski ja paikallisoppaana outo sipsuttaja. Kuskilla ja kiinalaisella oppaalla oli jo eilen keskenään jotain kähinää ja tänään repesi kunnon riita. Kuski huusi ja opas kimitti vastaan ja äänivalli murtui. Ja meni myös meidän opas-Taistolla hermot. Sanoi soittavansa Pekingiin ja vaihtavansa sekä kuskin että paikallisoppaan. Hyvä Taisto! Kyllä oli jäätävä hiljaisuus loppumatkan Siinä meni niitten tipit.

Illalla olikin vaihtunut sekä bussi että kuski. Paikallisopas oli sentään saanut pestilleen jatkoa. Vuorossa oli teatteria eli Tang dynastian ajalta tanssia, laulua ja soittoa. Älkää kysykö koska oli Tang dynastian aika. Tämä blogi kun ei varsinaisesti ole mikään historiapläjäys. Katsokaa Wikipediasta. Kauan siitä on kuitenkin. Mutta upea esitys oli! Suorastaan hypnoottinen. Menkää, jos näille kulmille tulette.

Nyt pitää mennä taas pakkaamaan. Aamulla lennetään kohti Guilinia ja sieltä yhdeksi yöksi Longjin riisiterasseille. Lämmintä luvassa 32 "feels like 37" ja kiivettävänä 900 porrasta hotellille. Mukaan pelkkä reppu ja siinä yhden yön pakolliset tavarat. Mun tapauksessa suojakerroin 50, rajauskynä, hammasharja ja jo edesmenneen Suosikki-lehden tilaajalahjana saatu suoristusrauta. Mitäpä sitä muuta. No, passin ja Petrin taidan kyllä ottaa.

Luotijunalla 1400 km Xianiin

Herätys tuli klo 5, mutta jostain syystä keikuin hereillä jo hyvissä ajoin. Yöllä satoi ja ilma oli taas vähän raikkaampaa. Kun ilma Pekingissä on oikein saasteista, päivän rasitus keuhkoille vastaa 1,5 tupakka-askin polttamista. Meistä on tullut siis huomaamattamme tupakoitsijoita. Virallisesti Pekingin ilma ei ole koskaan supersaasteista eli punaista, koska silloin kaikki liikenne pitäisi pysäyttää. Näyttää sitten mittarit mitä hyvänsä.

Kuuden jälkeen oltiin jo rautatieasemalla ja jonotettiin satojen ihmisten jonossa lippujen ja passin tarkastukseen. Tämä lippujono olikin ainoa paikka missä oikeasti jonotettiin. Kiinalaisethan ei jonota. Täällä vaan mennään, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa. Jos vaikka yleisessä vessassa jää odottamaan omaa vuoroaan, niin siinähän odotat. Jaa mikä VUORO? Paras roikkua jo kahvassa.

Luotijuna oli siisti ja tilava, vauhtia parhaimmillaan 330 km/h. Sain viereeni kiinalaisen nuoren miehen, joka kysyi heti innokkaana "Can I speak?". Just kun olin kaivanut Me naiset esiin... No tottakai sanoin iloisesti "ofcourse" ja siitä se lähti. Nuori mies halusi treenata englantia ja ihailen kyllä miehen rohkeutta. Taito oli ehkä peruskoulun neljäsluokkalaisen tasolla, mutta kun otti avuksi kännykän kääntöohjelman, niin kyllähän me selvittiin. Suomikin meni lopulta ihan oikeaan maanosaan. Ja voi miten oli innoissaan, kun hoksasi "Nokia - Finland?". Yritin selittää, että me asutaan kaupungissa nimeltä Nokia, mutta se meni jo yli hilseen. Junamatka kesti kuusi tuntia, mutta luojan kiitos nuori mies nukkui osan matkasta. Keskustelu vaatii niin suurta aivotyötä, ettei sellaiseen lomalla pysty. Vaihdoin pojalle vielä muistoksi yhden euron kolikon. Siis todellakin vaihdoin. Ei missään nimessä suostunut ottamaan sitä lahjaksi. Kiitokseksi keskustelusta sain pojalta OMENAN! Se oli äidin kotitilalta lähettämä. Ihanaa! Tuli olo kuin opettajalla.

Kiinassa rakennetaan. Ja paljon. Matkalla näki junan ikkunasta kymmenittäin kaupunkeja, joiden reunamilla oli sadoittain tyhjiä, rakenteilla olevia betonisia kerrostaloja. Eikä mitään pieniä taloja olletkaan. Taloissa oli korkeutta parikymmentä kerrosta. Aavemaista. Kiina varautuu paitsi väestönkasvuun myös ihmisten muuttoon maalta kaupunkiin. Mitä mahtaa peltotilkkuaan kuokkinut ihminen tuumata elämästään kymmenien tuhansien ihmisten betonilähiössä miljoonakaupungin reunamilla..

Xianissa oltiin kahden aikaan, bussi alle ja kaupungin muurille. Xian on Kiinan historian kehto ja entinen pääkaupunki. Tang-dynastian aikana asukkaita oli jo yli miljoona. Välillä on surkeampaa aikaa ja sitten taas terrakotta-armeijan löytymisen jälkeen kaupunkia on rakennettu innolla. Pilvenpiirtäjiä on vieri vieressä.

Kaupungin muuri on 13 km pitkä ja säilynyt täydellisenä. Muuten oltaisiin tehty siellä huomenna ratakierros, mutta on niin aikainen lähtö, ettei ehdi. Oltaisiin ainakin mahduttu leveyden puolesta etenemään, koska yläkuva on siis muurilta. En nyt muista paljonko oli leveyttä, mutta paljon. Netistäkään ei voi helposti tarkistaa, sillä täällä New World Xian hotellissa ei toimi netti huoneessa. Siis muuta kuin esitteissä. Ja ikkunoita ei ole pesty kertaakaan valmistumisen jälkeen (eli n. 20 vuoden kurat). Mutta kyllä tää ihan hyvä hotelli on. Blogitekstin saa lähteen aulasta.

Illaliselle mentiin porukalla muslimikorttelin markkinakatua pitkin. Syötiin paikallisia taikinanyyttejä eli dumpingseja. Kiva oli sekin kokea, ihan OK, mutta ei nyt varsinaista himoa niihin tullut. Keitto oli erikoista. Näytti ihan tiskivedeltä. Paitsi kun lisäsi soijaa, niin näytti Petrin sanojen mukaan "asuntoauton harmaavesisäiliön vedeltä". Ruuan jälkeen olisi ollut mahdollista lähteä lisäretkelle katsomaan tanssivia suohkulähteitä, mutta ne on niin nähty :) Mm. Barcelonassa moni sitä kehui upeaksi kokemukseksi, mutta meitä ei vaan nappaa. Ei menty. 

Lähdettin sen sijaan tutulla viiden porukalla kävellen kohti hotellia opas-Taiston johdolla ja ihmeteltiin matkalla upeaa valomerta. Ja miehet kalastusliikettä. Xianin keskustan rakennukset on tyylikkäästi valaistu. Sivukaduilla on jo osin vähemmän tyylikästä valoköyttä, mutta menköön, kun lomalla ollaan. Kuvia tuli räpsittyä kymmeniä, parhaat kamerassa. Kuskaan edelleen sitä Canonin Powershottia joka paikkaan. Ja niin kun aikanaan sen ostoa vastustin...

Mistä täältä saa kahvia?

Tänään oli periaatteessa vapaapäivä, mutta päätettiin lähteä muun porukan kanssa retkelle hutongeihin, mutta passata silkkimarkkinat. Markkinat ei todellakaan ole mun juttu. Eikä siellä kuulemma silkkiä myydä, vaan kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Lähdettiin aamutuimaan metrolla kotiasemalta eli Dongsi Shitiaolta hutongeille. "Hutongit ovat kapeita katuja ja kujia, jotka ovat ominaisimpia Pekingissä. Kujia reunustavat pihatalot, joissa rakennukset on ryhmitelty sisäpihan ympärille" sanoo Wilipedia. Ja sehän tietää, jos kuka. Wikipediaan voi aina luottaa. Päästiin polkupyöräriksan kyytiin ajelemaan pitkin kapeita kujia. Tai sehän oli feikkiä, koska kuski ei polkaissut kertaakaan vaan riksoissakin oli sähkömoottori. Ehkä on mentävä taas Delhiin, jos haluaa autenttisen kokemuksen. Tällä kertaa Petrikin pysyi kyydissä koko matkan. Parempi kuski. Pääsimme tutustumaan yhden mummon asuntoon ja voi kun se oli söpö. Sekä mummo että asunto (yläpuolella kuva sisäpihasta). Kysyin oppaalta josko näitä olisi jo Airbnb:llä vuokrattavana. Menisin heti. Tämäkin hutong alue on nykyään suojelukohde ja monia asuntoja rempattiin, mutta kun iso raha puhuu ja pilvenpiirtäjät tarvii lisää tilaa, niin kuinkahan mahtaa käydä... Ei välttämättä hyvin.

Hutongit oli täynnä elämää. Oli kalan myyjiä, suutari, räätäli, viinakauppa, mopokorjaamo. Enempi turisteille suunnatulla kadulla oli "antiikkiliikkeitä", joissa oli antiiikkia tasan saman verran kuin silkkimarkkinoilla silkkiä. Oli myös hienoja koruliikkeitä, taulukauppoja, sitä silkkiä ym. Katja ainakin arvaa paljonko ostettiin. 

Hutongien jälkeen erottiin muusta porukasta ja lähdettiin Raijan, Timon ja Pian kanssa metrolla Pekingin kuuluisammalle ostoskadulle Wangfujingille. Siellä oli tavarataloa vieri vieressä, oli Rolexit ja H&M. Käytiin tasan siinä mikä oli metroaseman päällä. Kävelykatuosuudella oli pari pientä baaria terassipöytineen, vaikka täällä ei ole kyllä minkäänlaista terassikulttuuria. Johtuisiko siitä "merisumusta", joka tänäänkin peitti auringon. Hengitys kulkee helpommin sisällä.

Kävelykadulta löytyi myös KFC!!! Muutaman päivän kiinalaista kiskottuamme maistui jenkki-kana ihan hyvältä. Nolla kaloria. Wangfujingin sivukadulla oli todellinen ruokakatu, jossa myytiin mm. skorpioneja vartaassa. Ja ne ELI VIELÄ ja kiemurtelivat tuskasta grillausta odotellessa. Ei vaan pystyny... Oli myös pieniä nyljettyjä lintuja päineen kaikkineen. Ruuan jälkeen tulikin sitten pahin rasti, kun piti saada kahvia. Pekingissä ei ole minkäänlaista kahvilakulttuuria. Muutama leivoskauppa löydettiin, mutta niissä ei ollut pöytiä. Kos taas oli pöytiä, ei ollut kahvia. Paitsi yksi täyteenahdettu Starbucks löydettiin. Oli pöytiä, kahvia mutta ei vapaita tuoleja. Melkein jo epätoivo iski. Tunnin pyörimisen jälkeen löytyi vihdoin kahvila. Pieni cappucino maksoi enemmän kuin mojito. Työvoitto ja ilmeet sen mukaiset.

Metrolla mentiin ihan sukkana takaisin hotellille ja vaihdettiinkin yhden kerran. Vaikeinta oli lipun osto, kun ei millään tahtonut myyjä ymmärtää mihin ollaan menossa. Täällä on siis turha näyttää kartasta mitään. Siis edes metrokartasta vaikka ollaan metrossa. No, yhden englantia puhuvan paikallisen avulla saatiin liput ostettua ja päästiin matkaan. Pienen levon jälkeen käveltiin Sanlitunin baarialueelle, johon oli hotellilta reilu kilometri. Todistettiin oppaan kertomus vääräksi eli Pekingissä ON baarikulttuuria (Sanlitunissa baareja oli vierivieressä) ja hotellin lähellä ON elämää. Otettiin yhdet sporttibaarin terassilla ja nautittiin viimeisestä illasta Pekigissä.

Lopuksi mentiin syömään taas samaan paikalliseen ravintolaan, mihin aiemminkin. Otettiin viiteen pekkaan viisi aivan järkyttävän hyvää ruokaa mm. frieerattua possua ananaksella, maksaa, katkarapuja ja kanaa & herkkusieniä. Vaikka kaikkemme yritettiin, pakko oli jättää. Jätettiin myös kunnon tipit. Lasku oli tippeineen 60 yuania per naama eli alle 10€ ja siinä oli iso olut. Loustovalinta! Oltiin käyty jo yhdessä toisessakin ravintolassa sisällä asti, mutta kun ruokalistalla oli ankan kynsiä ja AORTTAA, niin oli jo liian eksoottista. Munuaiset ja sydän olisi vielä mennyt.

Koska en Ninan hyvistä neuvoista huolimatta ole saanut puhelimen askelmittaria toimimaan, niin tiedoksi että Raijan puhelimen mittarissa oli 20000 askelta ja 14 kilometriä. Huomisaamuna herätys on klo 5 ja lähtö hotellilta kohti Xiania klo 6.15. Hyvää yötä!

Kiellettyä kaupunkia kierrellessä

Nyt oli herätys vasta klo 6.30, mutta olin jo tikkana ylhäällä aiemmin. Nyt saatiin aamupalalla ne munakkaatkin "with everything". Kahdeksalta bussi lähti kohti Taivaan temppeliä. Taivaan temppeli on vuodelta 1420 ja sen puisto on Pekingin keukot. Pitää sanoa, että keuhkot on kovilla. Hyvän sadon rukoilemisen sali on sen kuuluisin rakennus, jota usein virheellisesti Taivaan temppeliksi kutsutaan. Minä en kutsu, kyllä opas-Taisto niin monta kertaa sen sanoi.

Temppelin puistossa oli kymmeniä ihmisryhmiä, joista osa harrasti tai chitä, osa voimisteli, osa tanssi ja osa pelasi jalkasulkapalloa. Taitavaa porukkaa. Ja notkeeta. Temppelirakennuksia oli useita ja niitä yhdistävällä käytävällä ihmiset pelasivat korttia ja dominon näköistä peliä. Onko se sitä mahjongia? Pari miestä ulkoilutti kanarialintuja häkeissä. Koria ei ulkoiluttanut kukaan. Ei kai niitä kaikkia ole vaan syöty... 

Seuraavaksi oli suuntana taivaallisen rauhan eli Tian'an menin aukio. Vuonna 1989 siellä oli kaikkea muuta kuin rauhaa, kun tankit vuöryivät hajoittamaan opiskelijamielenosoitusta. Nyt oli väkeä kun meren mutaa, poliisejakin kymmeniä. Aukiolla valmistetiin jo reissumme aikana eli 1.10 olevaa kansallispäivää. Maon kuva oli uusittu (nuorekas mies) ja kukista rakennettu valtava Kiinan muuri-replika. Aukion jatkeena oli Kielletty kaupunki, joten portista sisään vaan kunhan käsilaukku oli ensin läpivalaistu.

Kielletty kaupunki on itselleni tuttu elokuvasta Viimeinen keisari. Hyvä leffa. Historiaa tuli niin, että heikotti. Oli kuitenkin pyhän sopusoinnun porttia ja taloa ja kuutamon ihailun mökkiä, upeita värejä, keltaisia kattoja, auringonvarjoja ja taas niitä selfietikkuja. Mutta kun ei ole erityisen kiinnostunut hostoriasta, niin ei vaan ole. Kiinnostavampaa oli ihmiset. Yhdellä pikkulapsella näin vaipat. Muita äidit pissattivat näppärästi sylissä kääntymällä jotain muuria päin ja nostamalla vauvan toista jalkaa. Siitä se pissa tuli housuissa olevasta ison greipin kokosesta reiästä. Ja kun tähän aiheeseen päästiin, niin Kiinassa naisen kannattaa ehdottomasti käyttää hametta ja pystyä kyykistymään. Länsimaisia vessanpyttyjä on ehkä 10% ja kyykkyvessaa on paljon helpompi käyttää, kun on hame. Näin on.

Kävelyä tuli päivän aikana 8 km. Opas kertoi, kun en ole saanut vieläkään iPhonen askelmittaria toimimaan (Nina - APUA!!!). Kun kerran kunto-untoiksi ruvettiin, niin pitihän sitä mennä vielä testaan hotellin uima-allas. Ja jo senkin takia, että lupasin Katjalle kuvan hienoista uimalakeistamme. 10 yania kappale. Eikös ollakin söpöjä? Mustapäät! Tai teletapit ilman tappia! Vesi oli 26,5 astetta (eli minulle kylmää), mutta pakko oli uida, kun oli niin hienot lakit. Uinnin jälkeen töräytin vielä sumpit, kun löysin hotellihuoneesta Nescafe-pusseja ja vedenkeittimen. Voi että oli hyvää! Merkki keski-ikäisyydestä?? Juhlamokkaa en silti vielä raahaa mukana, kun on täälläkin Starbucks nurkalla. Ei kyllä käyty ole.

Illalla lähdimme vielä Taiston johdolla paikalliseen ravintolaan syömään kuuluisaa pekingin ankkaa. Ja oli siinä 13 muutakin ruokalajia eli pelkkään ankkaan ei tarvinnut tyytyä. Kokki viipaloi ankkaa oikeaoppisesti ja me pällisteltiin kamerat kädessä, myöskin oikeaoppisesti. Sitten tarjoilija näytti miten ankasta, kastikkeesta, kevätsipulista ja kurkusta rakennetaan täyte lätyn sisään ja ei kun ääntä kohti koko nyytti. Totesin että ilman opetusta me oltiin ihan säkällä selvitty koko hommasta oikein Nupun kanssa Lontoon Chinatownissa. Huh, helpotti. Lopuksi haettiin ainekset yömyssyille lähikaupasta, kun meni nuukuus kukkaroon eikä menty hotellin baariin. Istuttiin viiden hengen porukalla ja täytyy sanoa, että hauskaa oli vaikka paikka paikoin ei juttujen taso ehkä ulkopuolisten mielestä kovin korkea ollut. Mutta eihän meillä ulkopuolisia ollutkaan! Mitä nyt yksi kiinalaismies yritti kai päästä jaolle, mutta en päästänyt kynnystä pidemmälle.

Äiti haluaa kuitenkin tietää säästä, niin tässä vielä pari sanaa siitä. Eilinen oli pilvinen ja iltapäivällä ja yöllä satoi vettä. Lämmintä yöllä alimmillaan ehkä 15, päivällä reippaasti yli 20. Tänään paistoi aurinko ja lämmintä päivällä 26. Tämä on siis arvaus, mutta hyvä arvaus, koska naisen arvaus on parempi kuin miehen tieto. Hyvät ilmat siis. Matka jatkukoon!

PS. Viimeinen kuva hotellihuoneen ikkunasta. 11.kerros.

Muuria ja oopperaa

Herätys klo 6, Suomen aikaa klo 1 ja täytyy sanoa, että yllättävän hyvin saatiin sisäinen kello kääntyyn. Aamupalalla kokki oli vielä vaiheessa (Suomen ajassa?), joten munakas jäi haaveeksi. 7.30 bussiin. Aamun bussimatkalla kuultiin mm. Kiinan yhden lapsen politiikasta. Enemmänkin saa tehdä, jos vaan löytyy kasssasta katetta. Tai jos kuuluu vähemmistökansallisuuksiin, joita on n. 250 miljoonaa, ei rajoitus lapsirajoitus koske ollenkaan. En silti kadu, että olen sitä noudattanut. Nuppu ❤️

Muurilla oltiin jo yhdeksän aikaan ennen suurinta ryysistä. Muurille mentiin laiskana kaapelivaunulla, kävellenkin olisi päässyt, mutta kun hintaan kuulu. Päivä oli harmiksemme pilvinen eli valokuvia kun katsoo, niin niistä lähinnä muistaa olleensa siellä. Sorry. Mutta me onneksi muistetaan, että muuria on kävelty. Ja pitkät matkat. Valittiin heti se suunta, mitä opas kehui rankemmaksi. Tietenkin. Välillä rappuja, jotka ulottui puoleen reiteen, väillä Aamulehden sunnuntainumeron korkuisia, välillä ylä- ja välillä alamäkeä. Hiki tuli, vaikka aurinko ei paistanutkaan.

Historiapläjäys: Kiinan muurin ensimmäiset osat on rakennettu 600-luvulla eaa. Joku sen aloitti ja ainakin Jang, Tang, Song ja Ming dynastiat jatkoi. Ehkä myös Ping ja Pong. Muurilla on vartiotorneja 50-100 metrin välein ja leveys on "kuusi miehen mittaa", johon mahtuu vierekkäin viisi hevosta. Ei nähty hevosia kylläkään, mutta kiinalaisia selfietikkuja sitäkin enemmän. Pari tuntia kului muurilla patikoidessa.

Muurilta laskeutumisen jälkeen mentiin porukalla syömään. Reissun hintaan kuuluu joko lounas tai päivällinen, joskus molemmat. Istuttiin kaikki 11 yhteen isoon pyöreään pöytään ja ei kun pöydän tarjoilutaso pyörimään. Nyt taisi olla ensin kymmentä sorttia, mutta jostain ihmeestä ilmestyi pöytään vielä papuja. Ja olutta tietty ruokajuomaksi. Koko reissun juomapaketti maksaa 25€ otti sitten vettä tai olutta, joten ei kai kukaan nyt vettä ota. Tai yksi kyllä otti. Poikkeus vahvistaa säännön. Olut on ollut joka paikassa eri merkkistä ja kaikki ihan hyvääkin, vaikka en mikään mallasjuoman ylin ystävä olekaan. Ruuan jälkeen käytiin cloisonne-tehtaassa. Taitavaa käsityötä. Ei siitä sen enempää.

Illalla lähdettiin vielä Pekingin oopperaan, joka on kyllä näin länsimaalaisen näkökulmasta hiukan erikoinen taiteenlaji. Matkaa oli hotellilta reilu 10 km ja aikaa kului pikkubussilla täysi tunti. Täällä on infernaaliset ruuhkat. Ei ole yhtään väliä palaako punainen vai vihreä, koska risteysalue on niin täynnä autoja, ettei yhtään lisää mahdu. Liikenne vaan seisoo. Polkupyöriä on yllättävän vähän, mutta sähköpyöriä kyllä. Suihkivat äänettömästi (ja vaarallisesti) ihmisten ja autojen seassa. Pekingissä rekisteröidään 1500 uutta ajoneuvoa päivässä. Tää tukehtuu kohta kaasuihinsa koko kaupunki.

Pekingin ooppera oli... kokemus. Värikkästi pukeutuneita näyttelijöitä naamiomaskit kasvoilla, ei lavasteita, vähän tanssia, vähän akrobatiaa ja jumalattoman KIMEÄÄ ja kovaa laulua! Muutama silti pystyi yleisössä nukkumaan, ihmettelen. Jos mulla on silmälasit säröillä, niin se johtuu siitä että äänivalli murtui. Näyttämön sivussa näkyi valotaululla reaaliaikaisesti tekstitys kiinaksi ja englanniksi. Oli melkein sama kumman kielen valitsi, koska kummastakaan ei ymmärtänyt juuri mitään. Kyllä tällä "äitin tönkköenglannillakin" olisi paremmin riimit kääntyny, mutta kyllähän siitä mukavat naurut sai. Once in a lifetime.

Ni hao!

Me on päästy perille! Lento lähti 1,5 tuntia myöhässä, mutta kesti vain 7 tuntia. Periaatteessa yölento, mutta ei kyllä uni tullut silmään pientä pilkkimistä lukkunottamatta. 90% matkustajista oli kiinalaisia, omat eväät ja sitä rataa. Finski tarjosi oikein lammaslihapullia, kyllä me niitä syömään pystyttiin. Lopussa oli vähän heittoisaa lentosäätä, kerran oikein kunnolla kouraisi mahanpohjasta ja jopa lentoemännät istui turvavöissä.

Pekingissä oltiin kolmelta yöllä. Joka oli paikallista aikaa aamulla klo 7. Rise & shine! Opas nähtiin jo koneessa ja sen nimi on Taisto. Puhuu paljon, mutta asiaa. Pitkä mies, näkyy hyvin täällä. Ryhmä on tosi pieni, 11 ihmistä. Hyvä meille, kun ei mene siirtymisiin niin paljon aikaa. Heti silti kalkuloin mielessäni, että miten näin pieni ryhmä voi Temamatkoille kannattaa. Kaikki on suunnilleen ikähaarukassa 50-60. Paitsi tietenkin minä :) Ja pari muuta...

Täällä Kiinassa on 1400 miljoonaa ihmistä. Pekingissä asukkaita on 18 miljoonaa ja pääkadulla on pituutta 150 km. Ei tätä voi pieni ihminen käsittää.

Esimakua väkimäärästä saatiin kun karmeessa aamuruuhkassa pikkubussimme ajoi kohti Kesäpalatsia. Kesäpalatsi on jonkun hallitsijan kesämökki kuten nimi kertoo. Ei nyt jaksa muistaa vuosilukuja, mutta oli kymmenittäin upeasti koristeltuja pytinkejä, katettu kätävä, sisäpihoja, puutarhoja, leijonia ja lohikäärmeitä (ei ehkä eläviä kuitenkaan). Ja kaiken keskellä iso järvi, pienestä isommaksi rakennettu. Moni polki polkuveneellä, mutta me mentiin herroiksi lohikäärmeveneellä. 

Kesäpalatsista suunnattiin lounaalle. Pyörivään pöytään tuotiin ainakin kuutta eri sorttia ja muutama kilo riisiä päälle. Meitä oli syömässä 5. Ainakin kymmenen olisi sillä määrällä ruokittu, siis sillä mitä meiltä jäi. Nyt olla Asia hotel Beijingissä. 11. kerros. Sumu vähän peittää näkymiä. Taitaa olla jotain muuta kuin vesihöyryä... Hengitys vielä kulkee. Hotellissa on kiva puutarha, mutta vielä ei ehditty drinksuille istuun. Ihailtiin altaassa uivia karppeja, jotka toiveikkaina luulivat saavansa ehkä ruokaa. Piti mennä ostaan vielä uimalakit, kun täällä ei saa uida hotellin uima-altaassa ellei ole lakkia. Hotellia vastapäätä oleva pikkuliike myi niitä hintaan 10 juania eli vähän päälle euron. Hotellissa hinta halvimmalla 68 juania. Taas säästettiin. Ostettiin ihan molemmille omat. 

Illan päätteeksi mentiin vielä lähikadulle syömään uusien reissututtavuuksien Pian (!!!), Raijan ja Timon kanssa. Tilattiin neljää eri sorttia ruokaa ja riisiä, joka tuotiin vasta pyynnöstä. Täällä riisi tuodaan kuulemma usein viimeisenä ja sillä voi täyttää vatsan, jos muuta sapuskaa ei ole ollut riittävästi. Ei pelkoa. Ruuat ja isot oluet (600 ml) viidelle vajaa 40€. Huomisaamuna klo 7.30 lähtee bussi kohti Kiinan muuria. Aikainen lintu madon nappaa. Ja lopuksi: Kiitos Nuppu ja Express vpn - nyt toimii sekä blogi että face!

Lomalla ei pienet viivytykset haittaa

Kyllähän ne tavarat tuli kassiin heiteltyä, firman laskutus hoidettua ja Petri ehti vielä pihvitkin paistaan ennen lähtöä. Pippurilastikkeen kera. Ei mennyt työväenopiston kastikekurssi hukkaan. Minä pösöni rattiin, Petri päivätorkuille ja reilusti alle kahden tunnin lentoasemalla. Vähän piti päätään raapia, että sai ensin tulostettua matkalaukkuun tarran ja sitten vietyä sen self-service bag droppiin. Itsepalvelu on päivän sana. Me nyt jotenkin pärjätään, mutta mitenkähän ne iäkkäät ja vähemmän reissaavat, jotka ei kehtaa pyytää apua. Minä kyllä kehtaan. 

Helsinki-Vantaa on kyllä muuttunut! Väkeä on kun pipoo ja kauppoja Victoria Secretistä lähtien. Eikös se Victoria ole jotenkin must nykyään? Ei vaan pysty shoppaileen. Ostettiin sentään perinteinen jerkku vatsalääkkeeksi ja vesipullo. Me uskotaan enempi Jegermaisteriin ja hyvää tuuriin turistiripulin ehkäisyssä kuin käsidesiin. Nyt odotellaan lähtöä, kone 1,5 tuntia myöhässä. No mihin sitä loma kiire olisi. Nina antoi kyllä hyvän neuvon: Ei kun baariin!

Lähtöselvitys tehty!

Ja taas bloggaamaan! Tällä kertaa on ollut poikkeuksellisen paljon epävarmuustekijöitä matkassa, mutta nyt näyttää oikeasti siltä, että menoks vaan. Murheista yksi on se, että koko blogi ei kenties toimikkaan matkakohteessa. Onko tämä kaikki ihan turhaa? Toivotaan, että ei.

Suuntana on tällä kertaa Kiina. Petrin haave on ollut jo pitkään päästä Kiinan muurille ja se haave on toteutumassa. Vähän niin kuin myöhästynyt synttärilahja. Matka on Temamatkojen Suuri Kiinan kiertomatka. Ei siis itse räätälöidä tällä kertaa, vaan kiltisti mennään ohjelman mukaan. Paitsi Peking (vai onko se nyt tosiaan Beijing), siinä nähdään myös Xi'an, Guilin ja Shanghai. Kielletty kaupunki, terrakottasotilaat, Longjin riisiterassit ja etenkin Shanghain valot. Ja muutama miljoona ihmistä, pieniä niin kun minä. Ja vähän saasteista suurkaupunki-ilmaa ja hengityssuojaimia. Riisipuikkoja ja kummallista kieltä. Niin kaunista tekstiä, mutta mitään ei ymmärrä. Voi meitä onnellisia! 

Kiina on sensuurin luvattu maa. Ehkä Pohjois-Korea sentään kiilaa vielä ohi. Luin kauhukseni täältä netistä, että Blogger ei ehkä toimi Kiinassa. Kuten ei face tai ehkä edes gmail. En uskalla ottaa sitä riskiä, että Petri joutuisi elämään ilman facee ja tanssiporukan päivityksiä tai minä ilman bloggaamista, joten pyysin Nupun lataamaan puhelimeeni ohjelman, jolla pitäisi kaikkien muurien kaatua. Siis palomuurien. Express vpn - siihen laitan kaiken toivoni. Pitäkää  peukkuja!

Viisumit on hankittu ja siinä vasta piti paperia täyttää! Hankkia kopiota passeista, matkavakuutuksista, matkavahvistuksesta ym. ym. Melkein voitti Intian viisumin hakemisen hankaluudessaan. Ei sentään appivanhempien syntymäpaikkaa kysytty kuten Intiassa. Tänä aamuna klo 6 tein lähtöselvityksen ja nappasin ikkunapaikat riviltä 44. Mistään extrajalkatilasta ei onneksi tarvi maksaa, kun on 156cm. Ja sekin nippa nappa. Pakko lentää Finnairilla, kun Ryanair lopetti ne Tampereen lennot :) Tavaroita on kerätty jo vähän makkarin nurkkaan, vaatteita pesty, rahaa vaihdettu ja valmisteltu Nuppua kahden viikon selviytymiskokeeseen. Tai siis minä olen. Petrillä on VALMISmatka! Nuppu on siis yksin täällä kotosalla, tosin epäilen naapurin ruokapatojen houkuttelevan iltaisin. Mummia voi tulla ikävä viimeistään, kun puhtaat mustat t-paidat loppuu. Siis viimeistään. Tosin pesukoneen käyttöohje on edelleen pesuainekaapin ovessa. Sisäpuolella. Tiedoksi jos nuori mies erehtyy tänne blogiin.